Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

POHDINTAA LAADUN JA MÄÄRÄN SUHTEESTA

perjantai 12. helmikuuta 2010

POHDINTAA LAADUN JA MÄÄRÄN SUHTEESTA

Vuosi 2009 teki minusta entistä tietoisemman kuluttujan. Heräteostosten määrä väheni ja perusteltavissa olevien suunnitelmallisten ostosten määrä kasvoi.

Viimeisen parin viikon aikana olen miettinyt vaateostosten laadun ja määrän suhdetta. Yleisesti pyritään mahdollisesti enemmän ajattelemaan, että laatu korvaa määrän. Näin varmasti onkin tietylle tasolle saakka, mutta myös määrällä on merkitystä.

AD Tom Ford SS2010 Campaign Carolyn Murphy

Kauluspaidoissa esimerkiksi saa pienellä tietämyksellä tai tutkimisella hinnalle vastinetta - tiettyyn pisteeseen asti. Henkilökohtaisesten kokemusten perusteella esimerkiksi H&M/Zara -luokan paidat eivät pärjää pesuissa yhtä kestävästi kuin Ralph Laurenin paidat. Ero ei kuitenkaan aina ole suuri.

Toisaalta verrattaessa farkkuja, ovat vaatekaappin edullisimmat Uniqlon farkut jopa paremmat tai vähintään täysin samanlaatuiset kuin kalliimmat Marc Jacobsin farkut. Yleisesti Uniqlon farkut taitavatkin olla perusfarkuissa hintalaatusuhteeltansa parhaimmistoa.

Kuitenkaa laatu ei tee vaatekapista toimivaa, ellei sitä ole suhteutettu sopivaan määrään. Suppea valikoima tarkoittaa kovaa kulutusta per vaate, joka taas näkyy käyttöiässä.

Band Of Outsiders AD

Toisaalta on myös vaihtoehto harjoittaa vain fast fashionia ketjujen kautta ja aina uusia vaatekaappia, mutta pidemmällä tähtäimellä siinä vain häviää. Kuitenkin vaateketjujen halvat hinnat ovat mainioita uusien asioiden kokeilemiseen ja auttamaan löytämään suurempia linjauksia.

Se mikä on laadun ja määrän oikea suhde, on varmasti mahdotonta määritellä, ensinnäkin sen riippuessa paljon myös vaatekaapin omistajan tuloista ja varallisuudesta. Varmaan helpoin esimerkki on miettiä tässä yhteydessä ostaako kolme reilun parin kympin paitaa vai yhden erityisemmän?

Uniform Experiment

Se, että auttaako tämän tekstin sisältö minua tai teitä on määrittelemättömissä. Toisinaan kuitenkin ajatusten kirjoittaminen tai lukeminen saa aikaan uusia ajatuksia, jotka toivottavasti tässä tapauksessa johtavat tehokkaampaan rahankäyttöön, eli parempiin ostoksiin ja lopulta itseään miellyttävämpään vaatekaappiin.


TomFord.com
BandOfOutsiders.com
UniformExperiment.com

-Tuukka

Tunnisteet: , , , ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu