MARC BY MARC JACOBS FROM NEW YORK2
Marc Jacobsilla on ollut viimeisen vuoden aikana paljon mielenkiintoisia juttuja. Marc by Marc Jacobs -mallisto on vähän halvempi sekä helpommin lähestyttävä. Mielestäni Marc Jacobs on saanut juuriensa mukaisesti mallistonsa näyttämään New Yorkilaisilta.

Kaikki talouteen tulleet tavarat.

Accessoriesseja: kolme ranneketta, lompakko, sukat (mielenkiintoinen vaihtoehto ainaisille mustille ja nilkkasukille), vyö, mirri sekä pitkään mielessä pyörineet henkselit. Pienistä ennakkoluuloista huolimatta totesin jo mustat henkselit erittäin käyttökelpoisiksi. En ole hauskan pukeutumisen ystävä, mutta uskon, että pinkit henkselit toimivat esimerkiksi pikkutakin alla lähes huomaamattomana detailina. Itseasiassa ne eivät ole mahdottomat mustan kauluspaidankaan kanssa.

Postimieslaukku, toimii myös pyöräillessä.

Kumisaappaat - Olen aina pienestä pitäen vihannut kumisaappaita, mutta muutama viikko sitten olleet rankkasateet saivat minut kuitenkin vihaamaan kaupungin sadekelejä vielä enemmän. Kokeilunhaluisena pyysin tuomaan etummaiset kumpparit ja yllätyksekseni eivät näytä hullummilta. Erinomaiset sunnuntaikäyttöön tai arki-iltojen lähikauppareissuille.

-Tuukka

Tunnisteet: marc jacobs, new york, ostokset, viikon hankinnat
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu